HIOTTUA

OSAAMISTA

Puuseppä Veli-Pekka Murtonen on puuseppäartesaani, jonka käsien kautta on syntynyt lukemattomia erilaisia puukalusteita jo yli 15 vuoden ajan. Jokainen työ on yksilöllisesti tehty asiakkaan toivomusten mukaan. Monipuolinen osaaminen suunnittelusta toteutukseen sekä erilaisten puulaatujen tunteminen antaa hyvän lähtökohdan mihin tahansa toteutukseen.

KÄDENTAITOA

Puu nöyrtyy käsissämme yksilöllisiksi pöydiksi, keittiökalusteiksi, saunoiksi ja vaikkapa myymäläkalusteiksi. Perusteellisella suunnittelulla ja puusepän tinkimättömällä ammattitaidolla toteutetut kalusteet tehdään aina toiveittesi mukaisena mittatilaustyönä. Näin syntyy puukalusteita, joilla on syynsä – uniikkeja taideteoksia tekijältä käyttäjilleen.

TUTUSTU TÖIHIMME
OTA YHTEYTTÄ